Keskiviikkona lähdettiin ajelemaan Toledon liepeillä sijaitsevasta Maumeen pikkukylästä kohti Buffaloa. Sää oli synkän sumuinen ja mailien vilistäessä silmissä maan ala-arvoiseen radiotarjontaan kyllästynyt kuskimme (allekirjoittanut) tyytyi kuuntelemaan trio kuorsauksen kevätkonserttia saadakseen pidettyä mielensä virkeänä ja silmänsä avoinna.
Osavaltio vaihtui toiseen ja ehkä kolmanteenkin. Ilma kaunistui ja lintujen viserryksen saattoi sopivalla mielikuvituksella kuulla autoon asti. Saksanhirvet tepastelivat lumisilla mannuilla, kadut täyttyivät tyhjäkatseisista hampaattomista karpaaseista jääkiekkomailoineen ja vesiputousten ilmaan nostattaman sumun seassa vilahdelleiden kadunvarsien opastekylttien espanja oli jossain vaiheessa vaihtunut ranskaksi. Pysähdyspaikoilla ei enää näkynyt restroomeja vaan washroomeja. Etäisyydet eivät olleet maileja vaan kilometrejä.
Vakaasti suunnistustaitoihinsa ja pääteiltä poikenneeseen oikoreittiinsä edelleen luottava kuskimme ajoi onnellisesti vihellellen eteenpäin, tuntien kuitenkin virranssäästötilassa normaaliin tapaan olevassa päänupissaan pienen epäilykseltä vaikuttaneen nipistyksen, kun punanuttuinen hevosen selässä istunut stetsonipäinen herrasmies viittoili autoa pysähtymään tien varteen.
Ratsailta laskeutunut mies kumartui auton ikkunaa kohti ja havahdutti viimein kuskinkin kysymyksellään -
”Mitäs pojat Kanadassa?”
Kanadassa käytiin ihan oikeastikin.
Wtf Canada?
Puro ja putoukset.
