Meillä oli mestarillinen suunnitelma:
Lastaamme itsemme aamukasilta pikaveneeseen, jolla suhautamme neljässä tunnissa Phnom Penhistä Mekongia pitkin Vietnamin puolelle Chau Dociin. Sieltä siirrymme pikaisesti bussilla rannikolle Ha Tieniin ja edelleen lautalla Phu Quocille hyvissä ajoin ennen hämärän laskeutumista. Siellä sitten iloitsemme Kimmon perheen yhdistymisestä ja nautimme ennakkoon varaamastamme arvollemme sopivasta parempien ihmisten hotellihuoneesta.
Mestarillisuudestaan huolimatta sunnitelmamme meni vituiksi heti alkuunsa.
Buukkaamamme pikavene oli kuulemma päreinä, joten jouduimme jumittamaan Phnom Penhissä hetken jos toisenkin, minkä jälkeen meidät sullottiin johonkin sodanaikaiseen rämisevään bussinkorvikkeeseen. Ehdimme tehdä matkaa ehkä tunnin verran, kunnes ilmeisesti tuon kierrätyspeltikasan kytkin sanoi itsensä irti. Olimme keskellä kilometrejä suuntaansa jatkuvia riisipeltoja. Kohdalle osuneesta maatalosta löytyi onneksi paikallinen MacGyver, joka asiaa tovin tutkittuaan kävi hakemassa varastostaan metallisen henkarin ja sukelsi sen kanssa kaikkitietävä ilme naamallaan takaisin auton alle. Hetken päästä matkamme jatkui. Ihmetyksemme määrää ei voi sanoin kuvailla.
 |
| Korjausoperaatio käynnissä. |
Rajan ylitettyämme pääsimme viimein veneeseen, mutta tuon Mekongin sivu-uomia pitkin jollain dieselkäyttöisen klapikoneen moottorillaan putputtaneen purkin nopeus oli kaukana minun käsitystäni pikaveneestä.
 |
| "Pikavene" |
Suunnitellun neljän tunnin sijaan matkamme Chau Dociin kesti kahdeksan tuntia.
Viimeiseen lauttaan alkoi olla vahvasti kiire, joten ajatuksemme kääntyivät taksimatkan suuntaan. Vastaan tullut chau docilainen riksahustlari sanoi järjestävänsä asian ja vannoi Setä Ho Chi Minhin haudan kautta, että ehdimme hänen järkkäämällään kyydillä Phu Quocille vielä saman päivän aikana.
Dongivarantomme olivat nollassa, joten painelin alkajaisiksi ATM-koppiin. En omannut minkään tason käsitystä dongin kurssista, joten iskin reteästi koneeseen kohtaan "muu summa" viisi miljoonaa. Laite sai hepulin ja alkoi vilkuttaa valoja samalla mielipuolisesti piipaten ja viheltäen. Yritin uudelleen kolmea ja puolta miljoonaa, mutta peltinen setelijemmari pillastui jälleen. Lopulta kävelin tyytyväisenä ulos kopista saatuani seinästä irti kaksi kertaa kaksi miljoonaa. Olo oli rikas.
Aloin havaita hanuristani kuuluvan Myrskyluodon Maijan haikeita melodioita pelottavasti voimistuvin äänenpainein, joten kipitin automaattikopista suoraan naapurissa olleen tennisklubin miestenhuoneeseen. Nousukkaat olivat ilmeisesti käyttäneet budjettinsa viimeiset dongit länsimaalaistyyppiseen wc-istuimeen huomattavasti hygienisemmän aasialaisen kyykkymallin sijaan. Siivoojaan ei näemmä tämän investoinnin jälkeen ollut enää varoja. Ympäri huussia levitetyn scheissen hengityskelvottomaksi aromoiman ilman ja kipristelevän suoleni aikaansaama tuskantäyteinen irvistys naamallani hyppäsin pöntön päälle kyykkyasentoon ja suoritin tomenpiteen. Onnistumisen riemu oli kuitenkin lyhytaikaista, sillä tajusin wc:n olevan siltä osin aasialainen, että paperia ei ole tarjolla. Tämän sikolätin kuppaisen persesuihkun käyttö piirtyi polttokirjaimin mieleeni ja tulee vainoamaan minua siellä hamaan loppuun saakka.
Miljoonat taskussa ja olo helpottuneena hyppsimme taksiin, johon myös matkaa järjestellyt riksasuhari tunki mukaan epämääräisen kaverinsa kanssa. Täysin mielipuolinen pedaali metallissa painanut kuskimme melkein tappoi kaksi ihmistä Chau Docin ja Ha Tienin välillä ja sai vatsani enemmän kuralle, kuin siellä jo valmiiksi asustanut pöpösivilisaatio suuruudenhulluimmissa fantasioissaankaan.
Ha Tieenin päästyämme riksassuhari ilmoitti muutaman soittamansa puhelun jälkeen tyynesti, että pääsemme lauttaan heti aamulla kahdeksalta.
Aamulla?!
Kimmon otsaan kasvoi hetkessä noin puolimetrinen vitutuksesta punaisena sykkivä mela. Suhari selitti, että viimeinen lautta oli mennyt 20 minuuttia sitten, ja että ainoa vaihtoehto päästä saman päivän aikana saarelle olisi privaattiveneen vuokraaminen 500 dollarilla. Tavallaanhan tuo täyttää kaverin lupauksen siitä, että pääsemme halutessamme saarelle saman päivän aikana...
Pimeällä lauttalaiturilla sulkemisajan jälkeen kovaan ääneen käymämme neuvottelut päättyivät vasta, kun paikalle ilmaantui pari poliisia. Miliisien ja ympärille keräytyneen nilkkilauman suureksi harmiksi meillä oli passit mukana ja viisumiasiat kunnossa.
Parasta suomalaisuudessa: Suomen passi.
Totesimme kuitenkin tilanteen mahdottomaksi, joten luovutimme ja painelimme unille ensimmäiseen vastaan tulleeseen hotelliin. Riksasuharin rotta olisi halunnut vielä tippiä loistavasta duunistaan.
Kuonoon olisi pitänyt antaa perkele.
Viimeiseen lauttaan alkoi olla vahvasti kiire, joten ajatuksemme kääntyivät taksimatkan suuntaan. Vastaan tullut chau docilainen riksahustlari sanoi järjestävänsä asian ja vannoi Setä Ho Chi Minhin haudan kautta, että ehdimme hänen järkkäämällään kyydillä Phu Quocille vielä saman päivän aikana.
Dongivarantomme olivat nollassa, joten painelin alkajaisiksi ATM-koppiin. En omannut minkään tason käsitystä dongin kurssista, joten iskin reteästi koneeseen kohtaan "muu summa" viisi miljoonaa. Laite sai hepulin ja alkoi vilkuttaa valoja samalla mielipuolisesti piipaten ja viheltäen. Yritin uudelleen kolmea ja puolta miljoonaa, mutta peltinen setelijemmari pillastui jälleen. Lopulta kävelin tyytyväisenä ulos kopista saatuani seinästä irti kaksi kertaa kaksi miljoonaa. Olo oli rikas.
Aloin havaita hanuristani kuuluvan Myrskyluodon Maijan haikeita melodioita pelottavasti voimistuvin äänenpainein, joten kipitin automaattikopista suoraan naapurissa olleen tennisklubin miestenhuoneeseen. Nousukkaat olivat ilmeisesti käyttäneet budjettinsa viimeiset dongit länsimaalaistyyppiseen wc-istuimeen huomattavasti hygienisemmän aasialaisen kyykkymallin sijaan. Siivoojaan ei näemmä tämän investoinnin jälkeen ollut enää varoja. Ympäri huussia levitetyn scheissen hengityskelvottomaksi aromoiman ilman ja kipristelevän suoleni aikaansaama tuskantäyteinen irvistys naamallani hyppäsin pöntön päälle kyykkyasentoon ja suoritin tomenpiteen. Onnistumisen riemu oli kuitenkin lyhytaikaista, sillä tajusin wc:n olevan siltä osin aasialainen, että paperia ei ole tarjolla. Tämän sikolätin kuppaisen persesuihkun käyttö piirtyi polttokirjaimin mieleeni ja tulee vainoamaan minua siellä hamaan loppuun saakka.
Miljoonat taskussa ja olo helpottuneena hyppsimme taksiin, johon myös matkaa järjestellyt riksasuhari tunki mukaan epämääräisen kaverinsa kanssa. Täysin mielipuolinen pedaali metallissa painanut kuskimme melkein tappoi kaksi ihmistä Chau Docin ja Ha Tienin välillä ja sai vatsani enemmän kuralle, kuin siellä jo valmiiksi asustanut pöpösivilisaatio suuruudenhulluimmissa fantasioissaankaan.
Ha Tieenin päästyämme riksassuhari ilmoitti muutaman soittamansa puhelun jälkeen tyynesti, että pääsemme lauttaan heti aamulla kahdeksalta.
Aamulla?!
Kimmon otsaan kasvoi hetkessä noin puolimetrinen vitutuksesta punaisena sykkivä mela. Suhari selitti, että viimeinen lautta oli mennyt 20 minuuttia sitten, ja että ainoa vaihtoehto päästä saman päivän aikana saarelle olisi privaattiveneen vuokraaminen 500 dollarilla. Tavallaanhan tuo täyttää kaverin lupauksen siitä, että pääsemme halutessamme saarelle saman päivän aikana...
Pimeällä lauttalaiturilla sulkemisajan jälkeen kovaan ääneen käymämme neuvottelut päättyivät vasta, kun paikalle ilmaantui pari poliisia. Miliisien ja ympärille keräytyneen nilkkilauman suureksi harmiksi meillä oli passit mukana ja viisumiasiat kunnossa.
Parasta suomalaisuudessa: Suomen passi.
Totesimme kuitenkin tilanteen mahdottomaksi, joten luovutimme ja painelimme unille ensimmäiseen vastaan tulleeseen hotelliin. Riksasuharin rotta olisi halunnut vielä tippiä loistavasta duunistaan.
Kuonoon olisi pitänyt antaa perkele.
