Pyörähdettyämme (koluttuamme paikkoja lähemmäs neljää tuntia) Mesa Verdessä, hinasimme vagonimme takaisin Coloradon puolelle, Mancosin kylään. 39 vuotta sitten Tuomaksen isä oli ollut kyseisessä tuppulassa vaihdossa ja tarkoituksenamme oli käydä selvittämässä, josko hänet majoittanut perhe vaikuttaa edelleen alueella. Mukanaan vain pari nimeä ja vanha postilokero-osoite, Tuomas paineli paikalliseen postiin kyselemään faijansa isäntäperheen perään. Pienehkössä kylässä kaikki luonnollisesti tuntevat toisensa, ja eräs postin jonossa Tuomaksen tiedustelut kuullut nainen tunnisti perheen. Hänen neuvoillaan löysimme kuin löysimmekin talon, jossa Arto oli aikanaan punkannut, ja jossa yksi tuon perheen tyttäristä asusteli edelleen poikansa ja tämän vaimon kanssa.
Niin mukava kuin talon emäntänä nykyään toiminut Arton tuntenut leskirouva Queenie olikin, todellinen tapaus oli hänen meitä kymmenisen vuotta vanhempi poikansa Bobby.
Kaveri oli jättänyt aikanaan high schoolin kesken alettuaan rodeo-ammattilaiseksi ja duuninsa mukana hän oli kierrellyt oman maansa lisäksi myös maailmaa, Eurooppaa myöten. Saksassa oli kuulemma oltava jatkuvasti jurrissa, koska paikalliset oluet olivat niin hyviä.
Bobbyn ura oli päättynyt viime marraskuussa kolmanteen "onnettomuudesta" seuranneeseen niskanikamien murtumiseen ja tapauksen mukanaan tuomaan kyvyttömyyteen minkään fyysisen työn tekemiseen. Kaikki vuosien ammattilaisuran aikana tienatut megabucksit olivat palaneet sairaala- ja kuntoutuskuluhin, koska mikään vakuutusyhtiö ei jostain kumman syystä myönnä tapaturmavakuutusta kyseisen ammatin harjoittajille.
Uusi ystävämme oli rehellinen maalaisäijä, jota eivät nykytekniikan ihmeet kiinnostaneet:
Niin mukava kuin talon emäntänä nykyään toiminut Arton tuntenut leskirouva Queenie olikin, todellinen tapaus oli hänen meitä kymmenisen vuotta vanhempi poikansa Bobby.
Kaveri oli jättänyt aikanaan high schoolin kesken alettuaan rodeo-ammattilaiseksi ja duuninsa mukana hän oli kierrellyt oman maansa lisäksi myös maailmaa, Eurooppaa myöten. Saksassa oli kuulemma oltava jatkuvasti jurrissa, koska paikalliset oluet olivat niin hyviä.
Bobbyn ura oli päättynyt viime marraskuussa kolmanteen "onnettomuudesta" seuranneeseen niskanikamien murtumiseen ja tapauksen mukanaan tuomaan kyvyttömyyteen minkään fyysisen työn tekemiseen. Kaikki vuosien ammattilaisuran aikana tienatut megabucksit olivat palaneet sairaala- ja kuntoutuskuluhin, koska mikään vakuutusyhtiö ei jostain kumman syystä myönnä tapaturmavakuutusta kyseisen ammatin harjoittajille.
Uusi ystävämme oli rehellinen maalaisäijä, jota eivät nykytekniikan ihmeet kiinnostaneet:
"I ain´t using no cell phones or those computer thingies. I just don´t like ´em."
Bobbyn pöytään kantamien bissejen ansiosta isäntämme saivat kovin helpohkosti puhuttua meidät dumppaamaan suunnitelmamme matkan jatkamisesta saman illan aikana. Promilleraja on kuulemma Coloradossa vain 0,08, mutta siitä huolimatta, että sen ylittäminen haittaa käytännössä vasta siinä vaiheessa, kun kuski on tarpeeksi jurrissa unohtaakseen laittaa auton ajovalot päälle, katsoimme parhaaksi pistää Nisumme parkkiin. Saimme ohimennen myös kuulla rikkoneemme törkeästi Navajojen lakeja, reservaatin rajojen sisäpuolella takakontissamme hölskyneiden oluiden vuoksi. Huppistakeikkaa.
Bobbyn järjestettyä meille majoituksen 1890 rakennetussa kylän vanhimmassa talossa pyörivässä bed and breakfastissa, suuntasimme porukalla tuon bnb:n pitäjän kanssa vahvasti juomapainotteiselle illalliselle ja sieltä paikallisen rommitislaamon kellarissa pidetyn maistajaissession kautta tämän junttilan kovimpaan menomestaan karaokeineen.
Ilta oli kokonaisuudessaan huikea, kaikkien täysin ventovieraiden paikallisten ollessa parhaita kavereitamme.
Erityisen erikoisen leiman railakas iltamme kuitenkin sai seuraavana aamuna, kun huomasimme molempien Nissanimme takarenkaiden saaneen puukosta yön aikana. Ilta oli todellakin sujunut pelkästään hyvässä hengessä, eikä naamojemme taso ehtinyt ylittää sitä rajaa, että olisimme siirtyneet keskusteluissamme uskonnon, politiikan, koirien jalostamisen tai edes horoskooppien puolelle.
Oletuksemme on, että karaokebaarissa oli paikalla joku vannoutunut Freddie Mercury -fani, jonka päänupissa kraksahti meidän tulkitessamme duettona Bohemian Rhapsodya, mikä tosin sai aikaan illan kovimmat aplodit sekä muutamat ihastuksesta (vai olikohan se naurusta) polvilleen putoamiset.
Emäntämme Queenie soitteli Aviksen vahinkopalveluun ja ehdotti kaikille helpointa ratkaisua, eli kumien vaihtoa heti kulman takana kurkkineessa rengaspuljussa. Avis ei tietenkään suostunut tähän, vaan halusi pistää toimittaen meille kokonaan uuden auton.
Matkamme jatkuu siis kaksipyörävetoisella, mutta ajotuntumaltaan Roguetamme jämäkämmän oloisella Hyundailla.
Käy.
Bobbyn pöytään kantamien bissejen ansiosta isäntämme saivat kovin helpohkosti puhuttua meidät dumppaamaan suunnitelmamme matkan jatkamisesta saman illan aikana. Promilleraja on kuulemma Coloradossa vain 0,08, mutta siitä huolimatta, että sen ylittäminen haittaa käytännössä vasta siinä vaiheessa, kun kuski on tarpeeksi jurrissa unohtaakseen laittaa auton ajovalot päälle, katsoimme parhaaksi pistää Nisumme parkkiin. Saimme ohimennen myös kuulla rikkoneemme törkeästi Navajojen lakeja, reservaatin rajojen sisäpuolella takakontissamme hölskyneiden oluiden vuoksi. Huppistakeikkaa.
Bobbyn järjestettyä meille majoituksen 1890 rakennetussa kylän vanhimmassa talossa pyörivässä bed and breakfastissa, suuntasimme porukalla tuon bnb:n pitäjän kanssa vahvasti juomapainotteiselle illalliselle ja sieltä paikallisen rommitislaamon kellarissa pidetyn maistajaissession kautta tämän junttilan kovimpaan menomestaan karaokeineen.
Ilta oli kokonaisuudessaan huikea, kaikkien täysin ventovieraiden paikallisten ollessa parhaita kavereitamme.
Erityisen erikoisen leiman railakas iltamme kuitenkin sai seuraavana aamuna, kun huomasimme molempien Nissanimme takarenkaiden saaneen puukosta yön aikana. Ilta oli todellakin sujunut pelkästään hyvässä hengessä, eikä naamojemme taso ehtinyt ylittää sitä rajaa, että olisimme siirtyneet keskusteluissamme uskonnon, politiikan, koirien jalostamisen tai edes horoskooppien puolelle.
Oletuksemme on, että karaokebaarissa oli paikalla joku vannoutunut Freddie Mercury -fani, jonka päänupissa kraksahti meidän tulkitessamme duettona Bohemian Rhapsodya, mikä tosin sai aikaan illan kovimmat aplodit sekä muutamat ihastuksesta (vai olikohan se naurusta) polvilleen putoamiset.
Emäntämme Queenie soitteli Aviksen vahinkopalveluun ja ehdotti kaikille helpointa ratkaisua, eli kumien vaihtoa heti kulman takana kurkkineessa rengaspuljussa. Avis ei tietenkään suostunut tähän, vaan halusi pistää toimittaen meille kokonaan uuden auton.
Matkamme jatkuu siis kaksipyörävetoisella, mutta ajotuntumaltaan Roguetamme jämäkämmän oloisella Hyundailla.
Käy.
 |
| Four corners. Neljän osavaltion raja. |
 |
| Mesa Verde. Unesco World Heritage Fuck Yeah. |
 |
| Vasemmalta: kaksi apinaa, Tuomaksen faijan kaveri Queenie, rodeomies Bobby, b&b emäntä Bobbi. |
 |
| Bohemian Rhapsody <3 |
 |
| Stabbed tire. |
