13.12.2011 Loppi, FI

Tasan kolmen viikon kuluttua tapahtuvan seuraavan departuurin edellyttämät valmistelut käyvät kuumina. Vatsalaukulleni muutaman Habaneron kanssa yhteistyössä järjestämäni sopeuttamiskoulutus on alkanut tuottaa tulosta, varsin tulista sellaista, sillä viimeiset kolme päivää liekehtivää propulsiomassaa suolestani suihkuttaneena epäilen onnistuneeni kehittämään sataprosenttisesti uusiutuvalla bioenergialla tomivan jetpackin.

Nobelia ja öljy-yhtiöiden lynkkauspartioita odotellessani ajattelin jakaa kaikille kuvittelemilleni lukijoille osan edesmenneeltä isoisältäni 50 vuotta sitten tälle alkamaisillaan olevalle matkalle saamistani saatesanoista.

(Seuraava pakinakatkelma on julkaistu ilman minkäänasteisia asianmukaisia lupia. Odottelen siis oven taakse myös Teoston, Kopioston ja Peltosaaren Perinnän henkilökuntaa.)

Pajua takamaihin [Viki: Nollajakari ja muita pakinoita, Tekniikan Maailma 1964]

Kuten kukaan ei tiedä, jos keskiviikon gallupissa kysytään, on YK ryhtynyt toimittamaan takapajua kehitysmaihin - tarkoitamme tietenkin kehitystä takapajuisiin maihin, vai oliko se nyt pajua takamaihin. Oli kuinka oli, mutta myös pieni pohjoinen Suomi-Finland on tässä yhteydessä saanut suuren tehtävän, johon on meikäläiseen perinteiseen tapaan ryhdytty tarmokkaasti puhumalla paljon ja tekemällä vähän.

Harkittaessa, mikä tulee olemaan se kehitysmaa, jonka köyhä Suomi saisi kohottaa tolpilleen, päädyttiin suoralta kädeltä satumaiseen Intiaan. Se onkin täysin luonnollista, sillä kumpaakin maata yhdistää sama usko. Usko siihen, että lehmä on pyhä. Myös Intiassa on yksi nauta kolmea ihmistä kohden. Intia on yhtä puolueeton maa kuin Suomikin, sillä myös siellä saa länsimaita haukkua aivan vapaasti. Muista yhteisistä piirteistä mainittakoon vielä samat periaattet YK:n äänestyksissä. Kumpikin maa tekee maailmanjärjestössä arvokasta työtä äänestämällä tyhjää.

Intiassa monet ihmiset kärsivät nälkää, mikä ei olekaan ihme, sillä siellähän on monta valtionkirkkoa. Huolimatta nälänhädästä, ei Suomesta viedä elintarvikkeita, vaan pyritään luomaan edellytykset väestön omatoimisuudelle, sikäli kuin sitä riittää yli kirkollisten harjoitusten.

Auttaaksemme maamme viranomaisia, eli hallituspuolueen puoluetoimistoa ratkaisemaan avunantoon liittyviä ongelmia, olemme laatinut ehdotuksen, jossa pyrimme huomioimaan ne avunannon muodot, joihin meillä on luontaiset edellytykset. Yksinkertaisinta antaa tehokasta asiantuntija-apua olisi tietysti koko hallituksen lähettäminen Intiaan, sillä hehän ovat parhaat asiantuntijat kaikilla aloilla, kuten tuloksista on helppo havaita. Siitä vaan olisi sellainen seuraus, että Suomi alkaisi ripeästi vaurastua, mutta Intiassa kurjuus vain kasvaisi. Toimenpide ei siis täyttäisi YK:n asettamaa tarkoitusta. Sen vuoksi olemmme päätynyt seuraaviin hajaratkaisuihin:

Intiassa eletään vielä luontaistaloudessa. Paras asiantuntija meillä on tietenkin asutushallitus, joka yrittää palauttaa luontaistalouden meillekin. Koko tämä elin siirrettänee Intiaan.

Verotulot ovat Intiassa perin vähäiset. Niiden radikaaliseksi lisäämiseksi voitaisiin Intiaan lainata valtionvarainministeriön veroasiainosasto, mikä toimenpide tuottaisi myös suomalaisille suunnatonta antamisen iloa.

Naisen asema on Intiassa alapuolella arvostelun. Sen pikaiseksi korjaamiseksi voisivat parhaiten työskennellä eduskuntamme ns. naisedustajat. Heidän lähdöstään koituisi sekin hyöty, että suomalaisen miehen asema paranisi tuntuvasti.

Intiassa on 225 kieltä, eli siis lukuisia kielellisiä vähemmistöjä. Siinäpä meidän suomenmaalaisillemme hedelmällinen työsarka. Mahtaa olla todella innostavaa koettaa saada kaikki nämä kielet sopimaan drakman rahaan.

Intian arkkitehtuuri on ikivanhaa ja satumaisen kaunista. Kun nyt Helsingin kaikki arvokkaat historialliset rakennukset alkavat jo olla saneeratut tai muuten revityt, voitanee arkkitehtimme päästää auttamaan Intiaa. Hehän voisivat aloittaa esimerkiksi Taj Mahalista ja saneerata siitä virastotalon.

...