Munakuppikokoa A2 edustava menopelimme on ollut koetuksella, paahtaessamme jo kahdennessatoista maassa Suomesta poistuttuamme.
Seuraava kuva kertonee kaiken oleellisimman matkan taittumisesta:
Münchenistä ajoimme Garmisch-Partenkircheniin kumartamaan suuren voittajan, Matti Nykäsen, kuvaa tämän vuoden 1936 olympialaisiakin isännöineen kylän jokseenkin legendaarisen talviurheilukeskuksen seinällä.
 |
Näkymät olivat über-scheissea koko matkan ajan. |
 |
Kämppä. 12 neliömetrin futis-skriinillä. Pahus että kisat eivät vielä olleet alkaneet. |
Majoituttuamme jossain Saksan Ridasjärvellä, palasimme jo kolmannen kerran tuttuun ja turvalliseen Itäiseen Valtakuntaan, jonka kautta ajelimme Liechtensteiniin, tuohon muutama vuosi sitten Suomelta mm-karsinnoissa pisteitä vieneestä jalkapallomaajokkueestaan tunnettuun 37 tuhannen asukkaan hattivattimaahan. Suoritimme pääkaupungissa Vaduzissa reissumme ensimmäisen ja viimeisen McDonalds-käynnin, vain todetaksemme jopa sen olevan liian kallis meille. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon kaupungissa sijainnut pieni ja keskellä arkipäivääkin ovet säpissä säkkipimeänä möllöttänyt "Würth Financial Services" -konttori, jonka olemassaolon tarkoitus tuskin mitenkään liittyy maassa käytössä olevaan Euroopan alhaisimpaan yhteisöveroasteeseen....
Sveitsin läpi ajoimme naamat hintatason valkaisemina, pysähtyen vain kerran Hyvinkään Haarikkaa viihtyisyydeltään vastanneeseen "ravintolaan" syömään kouluruokalatasoiset salaatit, joista kivennäisveden kanssa saimme pulittaa 20 euroa per nuppi. Tunnelmat Sveitsistä voi kiteyttää yhteen sanaan: POIS!
Yön vietimme Ranskan Annecyssa, kaupunkiin iloksemme pakkautuneen animaatiofestarikansan joukossa. Keskiviikkona palasimme kostoretkelle Sveitsiin, suunnitelmanamme käydä CERN:in laboratoriossa tuottamassa musta aukko tämän riistohintaisen maan tuhoamiseksi. Emme kuitenkaan päässeet kiihdyttimen puikkoihin tällä kertaa, koska käynnissä sattui harmiksemme olemaan rutiininomainen Xen-ulottuvuuteen auenneesta portaalista vyöryneiden maailman valloitusta yrittävien muukalaisten torjuntaoperaatio.
 |
CERN |
 |
Sadan metrin huoltokuilu. |
 |
Kaksi vastakkaissuuntaista 7 TeV:n protonibeamia vajaan 20 metrin päässä oven takana ja jotain mutantteja oven edessä. |
 |
Turbobuustattujen Radio Novan lähetysten aiheuttamien häiriöiden kopensointilaitteisto. |
 |
Perus-maadoitukset. |
 |
NeXT -masiina, jolla luotiin WWW. |
Epäonnistuneen sveitsintuhoamisyrityksemme jälkeen puikkelehdimme Alppien yli/läpi Italiaan.
 |
Suuntana Alpit. |
 |
Pysähdyimme Sveitsissä kymmenen metriä ennen Italian rajaa syömään eväsleivät, välttääksemme rajanylityksen niille aiheuttaman markkina-arvon romahtamisen. |
 |
Barolon viinejä Barolossa, Italiassa. |
 |
Juha löysi kaverin Vernantelaisesta vanhainkodista. |
 |
Kisat käyntiin! |
 |
Vernanten talojen seinät olivat täynnä hyvin hämmentäviä Pinoccio-aiheisia maalauksia, kyseisen tarinan kuvituksista tunnetun kylässä asustaneen Attilio Mussinon kunniaksi. |
 |
Yksikaistainen vuoron perään molempiin suuntiin liikennettä vievä muutaman kilometrin pituinen tunneli jossain Italian ja Ranskan rajoilla. |
 |
Tour de Piedmont. |
Vernantesta ajoimme Ranskaan ja pyörähdimme Monacossa nauramassa köyhille.
 |
Monaco |
 |
F1 -kisakatsomot. |
 |
Köyhiä. |
 |
Matkalla kasinolle matkabudjettia tuplaamaan. |
 |
Audi antoi kaikkensa, mutta ylitti silti maaliviivan vasta kuusi päivää kisan voittaneen Mark Webberin Red Bullin jälkeen. |
Nice!, FR.