Mieltä ylentävät aamuherätykset jatkuivat torstaina. Vielä yhdeksi yöksi Calangutelta buukkaamani 500 rupian (vajaan 8 euron) huoneen ulkopuolella pahoitti joku koira mielensä, ulvoen kuin susi puoli viidestä alkaen. Viisareiden lähestyessä viittä, duettoon liittyi kukko, ilmeisen harmistuneena sadistisen ihmisten herättämisestä saavansa nautinnon tuolle piskille menetettyään. Orkesteri saavutti täyden kokoonpanonsa varttia yli viisi, kun naapurihuoneen neljä brittiteinityttöä palasivat retkiltään ja alkoivat kertaamaan illan tapahtumia. Huoneidemme välissä olevan betoniseinän ja sen päälle rautaputkirimoituksella ladotun peltikaton välissä oleva parin kymmenen sentin rako johdatti heidän suloiset tarinansa huoneeseeni lähes vaimentumattomina.
Konsertin päätyttyä totesin uudelleen nukahtamisen mahdottomaksi ja aloin tehdä lähtöä. Darwin awardsin runner-upiksi päätymisen arvoinen ideani oli kävellä koko omaisuuteni kanssa Calangutesta Bagaan ja sieltä piikkipensaiden valtaaman kukkulan yli Anjunaan. Matkaa ei ollut kuin muutama kilometri, mutta soijantuotannon maksimoinut helle sekä parin päivän ajan kaikki ravinteeni pöntöön huuhtoneen vatsapöpön aiheuttama yleinen kuutamollaolo tekivät matkasta vähintäänkin haastavan. Ajatus, että polut ovat seuramatkoilla taapertavia eläkeläisiä varten ja että minähän kävelen omaa reittiäni, ei myöskään helpottanut suoritusta.
Kattavan alueen puuvartisista kasvilajeista tekemäni tutkimuksen mukaan noin 90% niistä kasvattaa jonkintasoisia piikkejä ohikulkijoiden iloksi. Piikkityypit vaihtelivat männynkävyn kokoisista massivisemmista jalan murskaajista ongenkoukkujen tavoin ihoon uppoaviin nuppineulanpäihin. Sisäinen kompassini alkoi piikkejä kierrellessä jo näyttää omiaan, mutta tiltanteen pelasti mielestäni jotakuinkin oikeasta suunnasta soimaan kajahtanut Benny Benassin Satisfaction. Tuon oli tultava Anjunasta.
Risukot vaihtuivatkin hetkessä heinikoksi ja saavutin mäen nyppylän huipun. Maisemat olivat vaivan arvoiset.
Konsertin päätyttyä totesin uudelleen nukahtamisen mahdottomaksi ja aloin tehdä lähtöä. Darwin awardsin runner-upiksi päätymisen arvoinen ideani oli kävellä koko omaisuuteni kanssa Calangutesta Bagaan ja sieltä piikkipensaiden valtaaman kukkulan yli Anjunaan. Matkaa ei ollut kuin muutama kilometri, mutta soijantuotannon maksimoinut helle sekä parin päivän ajan kaikki ravinteeni pöntöön huuhtoneen vatsapöpön aiheuttama yleinen kuutamollaolo tekivät matkasta vähintäänkin haastavan. Ajatus, että polut ovat seuramatkoilla taapertavia eläkeläisiä varten ja että minähän kävelen omaa reittiäni, ei myöskään helpottanut suoritusta.
Kattavan alueen puuvartisista kasvilajeista tekemäni tutkimuksen mukaan noin 90% niistä kasvattaa jonkintasoisia piikkejä ohikulkijoiden iloksi. Piikkityypit vaihtelivat männynkävyn kokoisista massivisemmista jalan murskaajista ongenkoukkujen tavoin ihoon uppoaviin nuppineulanpäihin. Sisäinen kompassini alkoi piikkejä kierrellessä jo näyttää omiaan, mutta tiltanteen pelasti mielestäni jotakuinkin oikeasta suunnasta soimaan kajahtanut Benny Benassin Satisfaction. Tuon oli tultava Anjunasta.
Risukot vaihtuivatkin hetkessä heinikoksi ja saavutin mäen nyppylän huipun. Maisemat olivat vaivan arvoiset.
 |
| Anjuna Beach. Satisfaction, todellakin. |
Vaelluksen päätteeksi järjestin itselleni 300 rupian (vajaan viiden euron) huoneen ja heittäydyin levyksi.
Heräsin kukon huutoon, keskellä päivää.
Heräsin kukon huutoon, keskellä päivää.
 |
| Vitosen kämppä |
 |
| Hanat joista tuli kylmää ja vielä kylmempää vettä. |
