Satuin olemaan paikalla
hostellihuoneessa, kun siivoojatäti tuli
tyhjentämään roskakorejani. Katsottuaan hetken roskikseen hän
purskahti nauramaan. Ensirepsoista toivuttuaan hän osoitti kädellään ensin minua, sitten korissa olleita tyhjiä bissetölkkejä,
ja nosti sen jälkeen ilmaan viisi sormea. Koko ajan jotain kiinaksi
(tai shanghaiksi tai miksi lie) selittäen hän toisti tämän kuvion
muutamaan kertaan. Minä, bisset, viisi. Bisset, viisi, minä. Syynä
tähän tunteenpurkaukseen olivat viisi korissa lojunutta puolen
litran kolmossolutta, joiden tyhjentäminen yhden illan aikana on
täälläpäin näköjään tämän mittaluokan erityishuomion
arvoinen suoritus.
Heitin käteni levälleen katuva ilme
naamallani ja sanoin “Fenlan ren”, suomalainen, varmasti tuon
niin täysin väärin ääntäen, ettei täti tajunnut
mongerruksestani mitään. Nauru kuitenkin yltyi ja pelkäsin eukon
tuupertuvan lattialle hapenpuutteessaan. Yritin jo miettiä, miten
selitän tapahtuman kulun sitä myöhemmin tutkimaan tuleville
viranomaisille.
---
Suurkaupunkien valot alkavat olla tältä erää nähty. Huomenna lento vain muutaman miljoonan asukkaan Kunmingiin
Lupaan valittaa liiasta kuumuudesta heti, kun astun ulos lentokoneesta.
 |
Hand-pulled-noodles. Kaveri pyöritteli, venytteli ja kieritteli taikinaa ilmassa, välillä sitä pöytään iskien ja jauhoon dippaillen. Lopulta käsien välissä oli kasa tuorenuudelia, joka viskattiin suoraan ikkunasta "ravintolan" ulkopuolella kiehuneeseen liemeen. |
 |
Deitti-palvelu. Vanhemmat kävivät laitattamassa seinille ilmoituksia paria vailla olevista lapsistaan. |
 |
Terassivuosi käärme ja samalla 2013 avattu reissun ensimmäisellä hanabissellä. Kybän stobe euron safkan perään. |
 |
Shanghai Museum of Art. Kylän paras museo sekä ulkoa että sisältä. |
 |
Tiibet vapaaksi, vaikka tölkki kerrallaan. |
 |
Hostellin sisäänkäynti. |
 |
Joku Ming-vaasi Shanghai Museumissa. |
 |
140 hehtaarin Century Parkia. |
 |
Sakura. |
 |
Shutterit lonksuivat. |
 |
Joku perus sunnuntaihässäkkä. |