Vaikka Nanjing alkoikin jo joiltain osiltaan muistuttaa hieman turistirysäksi luokiteltavaa paikkaa, olen nyt Shanghain Bundille junauduttuani päätynyt ensimmäisen kerran tällä reissulla keskelle juuri sitä itseään. Vain noin viisi minuuttia metrotunneleiden syövereistä ihmisten ilmoille putkahtamiseni jälkeen oli ensimmäinen hyvää englantia puhuva nuorisoporukka jo juttelemassa mukavia kanssani. Viive taisi olla samaa luokkaa kuin Delhissä.
Pyytämällä minua ottamaan heistä
valokuva jonkun random-rakennuksen edessä “kekseliäästi”
avattu keskustelu kulki tuttuja raiteita. Ovat opiskelijoita, ovat
käymässä Shanghaissa, tietävät että Suomessa on kylmä, Nokia
on paras jne.
Vastaillessani lämpimikseni heidän
kysymyksiinsä Shanghaihin johtaneesta reitistäni arvion jo
mielessäni todennäköisyyksiä sille, mitä koijausta porukka lähtee
yrittämään. Haluavatko he kenties minut katsomaan kaverinsa
“taidenäyttelyä”, osallistumaan johonkin
“hyväntekeväisyysprojektiin”, vai peräti liittymään heidän
seuraansa perinteiseen paikalliseen “teeseremoniaan”?
Lopulta he sanoivat kuin ohimennen olevansa
matkalla perinteiseen paikalliseen teeseremoniaan ja kysyivät,
lähdenkö mukaan.
Palasin turvaan maan alle hukuttamaan ahdistustani nuudelikulhoon.
